FI | EN
takaisin
Rekry_FOB!2

Etsimme hankepäällikköä!

Kuopion Rouvasväenyhdistys on aatteellinen, jo vuonna 1860 perustettu yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää ja tukea nykyisin luovia toimialoja, muotoilua, käsityötä, käsi- ja taideteollisuutta,  kulttuuria, taidetta sekä hyvinvointia.

Yhdistyksellä on alusta saakka ollut vahva yhteiskunnallinen rooli ja se on auttanut naisia työelämään sekä kouluttanut suunnittelemaan, kehittämään ja myymään omia tuotteita. Nyt työ jatkuu uudessa ajassa.

Tärkeimpiä palveluitamme ovat Kuopion Muotoiluakatemia ja Design Union. Teemme aktiivisesti töitä merkittävien, kansainvälisten verkostojen kanssa. Keski-Suomessa meillä on ollut aikaisemmin käynnissä Arvonlisää muotoilusta -hanke, jonka jatkoa uusi Keski-Suomen luovien alojen kasvuohjelma - hanke on.

Haemme nyt

HANKEPÄÄLLIKKÖÄ

Design Unionin Keski-Suomen luovien alojen kasvuohjelma -hankkeeseen.

Hankkeessa järjestetään luovan talouden ammattilaisille liiketoimintalähtöinen valmennuskokonaisuus. Valmennus keskittyy luovien toimijoiden oman yritystoiminnan kehittämiseen ja osaamisen viestimiseen sekä digitaalisten alustojen hyödyntämiseen. Valmennuskokonaisuus järjestetään pääosin etänä. Hanke toteutetaan yhteistyössä Keski-Suomen ELY-keskuksen (ESR) kanssa.

Etsimme jo kokemusta kartuttanutta hankepäällikköä. Hankepäällikön tehtävässä johdat Keski-Suomen luovien alojen kasvuohjelma -hanketta ja valmennuskokonaisuutta. Päivittäisessä työssäsi olet vastuussa hankkeen viestinnästä ja koordinoinnista. Hankepäällikön tehtävään kuuluu hankkeen hallinnointi, järjestelyt, yhteydenpito kouluttajiin ja sidosryhmiin, raportointi ja maksatukset. 

Toivomme hankepäälliköltä: 

- Organisointikykyä
- Joustavaa ja järjestelmällistä työotetta
- Kokemusta tilaisuuksien ja koulutuksien järjestämisestä
- Laadukasta ulosantia niin suullisesti kuin kirjallisesti
- Kokemusta hankepäällikön tehtävästä
- Mielellään työkokemusta luovien alojen parista
- Kasvuhaluista asennetta

Tarjoamme sinulle innostavan ja vastuullisen tehtävän muotoilun ja luovan talouden alalla. 

Design Unionilla on toimistot Kuopiossa ja Jyväskylässä. Tehtävää voi kuitenkin hoitaa mistäpäin Suomea tahansa, mutta edellytämme matkustusvalmiutta Keski-Suomessa ja Kuopiossa. Tehtävä on määräaikainen 30.6.2023 asti. Hankepäällikön palkkaus on 3 400 euroa kuukaudessa.

Lisätietoja tehtävästä kertoo mielellään Design Unionin toiminnanjohtaja Eija Tanninen-Komulainen, puh. 044 731 8000. Hae tehtävää 24.11.2021 mennessä lähettämällä vapaamuotoinen hakemuksesi ja ansioluettelosi sähköpostitse osoitteeseen eija.tanninen-komulainen@designunion.fi

Pääset tutustumaan tarkemmin Keski-Suomen luovien alojen kasvuohjelma -hankkeeseen täältä.